Teuvalaiseen maisemaan voi tutustua helpoiten alueen reiteiltä. Vaellusreitit ja pururadat tarjoavat liikuntamahdollisuuksia ympäri vuoden. Matka taittuu kävellen tai hiihtäen.
Teuvajoella voi meloa etenkin kevätaikaan. Pyöräretkille löytyy runsaasti erilaisissa maisemissa kulkevia teitä. Eivätkä mäet ole kiusana. Tuuli sentään saattaa joskus hillitä vauhtia.
RETKEILYREITIT
Sopivat erityisesti pitempien retkien pohjaksi viikonloppuisin ja muina vapaa-aikoina. Toki reiteille voi tehdä lyhyempiäkin retkiä.
Reittien varressa on nuotiopaikkoja ja laavuja taukopaikoiksi. Kulkijan seurana on mukavia maisema ja pohjalaista luontoa. Talvella reiteille ajetaan ladut.
Parran ympäristön retkeilyreitit
Viiatin retkeilyreitit
PURURADAT
Pururadat sopivat erityisesti arkisen liikunnan suorituspaikoiksi kun reipas liikunta on ajankohtaista. Varsinaisten pururatojen ympäristössä on usein myös hieman pidempiä polku- ja reittivaihtoehtoja erityisesti talvisin.
Parra
Pappilankangas
Kauppilan jokivarsi
Äystönmäki
Rinnemaja
Riipinmäki
Lehtiharju
Norinkylä
Horonkylä
SUUNNISTUS
Teuvan suunnistuskartat johdattavat syvemmällekin maastoon. Rasteja voi etsiä omaankin tahtiin, sillä maastossa on kiintorasteja. Kesämaanantaisin kartoilla järjestetään iltarasteja.
Parra
Pappilankangas
Knökkömäki
Saarenneva
Mannilanmäki
Ontonmäki
Pihakangas
Äystönmäki
PYÖRÄILY
Pyöräteiltä, kyläteiltä, peltoteiltä ja metsäteiltä löytyy satoja kilometrejä poljettavaa. Pyöräretkillä voi käyttää hyväksi vaellusreittien taukopaikkoja. Pyörällä pääsee myös maastoon etenkin Parran suunnalla.
Muutama reittiehdotus
UIMINEN
Uimataitoaan voi harjoittaa avovesiaikaan kahdella uimapaikalla. Molemmat uimapaikat ovat maisemoituja hiekkakuoppia, joten ranta ja pohja on miellyttävä.
Parran uimapaikka
Viiatin uimapaikka
MELONTA
Teuvanjoki tarjoaa melontamahdollisuuksia etenkin keväällä korkean veden aikaa. Suvainnoissa melominen onnistuu veden ollessa matalammallakin.
Melonta Teuvanjoella