Jääkauden muokkaamat kasvot
Parran Peikon esi-isät ovat asuneet vuorella kauan, ne saapuivat paikalle muutamat tuhat vuotta sitten. Ihminen on liikkunut maisemassa siihen verrattuna kovin vähän aikaa. Maisema oli muutenkin aiemmin kovin erilainen: kasvillisuuskaan ei ollut nykyisellä mallilla. Parran lakialueen kivipelto on kuitenkin säilynyt ennallaan meren laskemisesta lähtien.
Astu syvemmälle tiedon pariin