|
|
Teuvalaiset tiet tarjoavat monipuolisia näkymiä. Tälle sivulle on kerätty muutaman tien näkymiä. Näkymät ovat tien osoitenumeroinnin mukaisessa järjestyksessä. Kuvat esittelevät välittömän tiemaiseman lisäksi tien läheltä löytyviä näkymiä.
Vaasantie
|
Vaasantien vie Teuvan keskustan tuntumasta Kauppilan kultturimaiseman läpi kohti Jurvaa. Tie noudattaa jokiuoman suuntaa muutama sata metriä uoman länsipuolella.
Itse joki pysyy kuitenkin näkymättömissä siltoja lukuun ottamatta, sillä joki virtaa syvällä uomassa.
Kauppilan maisemassa rakennukset ja viljelykset muodostavat jokeen tukeutuvassa maisemassa miellyttävän kokonaisuuden.
Yhtenäisen viljelyksen jälkeen tie jatkuu tasaisessa, mäntyvaltaisessa ja soistuneessa metsämaastossa, jonka lomaan on raivattu muutamia pienempiä peltoja.
Kauppilan vanha silta,
Kauppilan kylämaisema
|
Norintie
|
Norintie johtaa Riipin ydinkylältä Norinkylän sydämeen. Tien alussa Riipin asutukset ja viljelykset hallitsevat maisemaa. Tienvarsien lisäksi Riipinmäki on ollut asutuksen painopisteenä.
Riipin viljelysten jälkeen tien nousee metsäiseen maastoon. Miellyttävän loivasti kaartuva tie kulkee pääasiassa mäntyvaltaisten sekametsien läpi. Lehtiloukon viljelykset katkaisevat metsätaipaleen, mutta isompi kylä saavutetaan vasta Hirvelänpäässä.
Hirvelänpään laajojen viljelysten keskellä kulkevaa tiemaisemaa hallitsee muutama iso rakennus: entinen koulu ja kylän mahtitalo.
Suuren viljelylakeuden jälkeen tie sukeltaa Ojalanluokon miellyttävän pienipiirteiseen maisemaan, jossa päähuomion saa metsänreunan tuntumaan sijoittuva hieman vanhempien rakennusten rivistö.
Ojalanloukon maisemia,
Hirvelänpään maisema
|
Karijoentie
|
Karijoentie alkaa keskustaajaman laidalta kohti etelää ja Karijokea. Teuvanjoen ja rautatien ylityksen ohella tien alussa on hienoja rakennuksia, joiden joukossa myös kunnostetut tuulimylly ja riihi radanvarressa.
Edempänä Karijoentien varressa aukeaa Komsin ja Varsalan viljelylakeus. Rakennusten elävöittämät viljelykset rajautuvat lounaislaidalla Pappilankankaaseen, joka on ollut asuttu jo tuhansia vuosia sitten kivikaudella.
Peltojen jälkeen tienvarren valtaa metsä. Loivasti vaihteleva maasto peittyy alussa mäntyvaltaiseen ja edempänä kuusivaltaiseen metsään. Tien tuntumaan ulottuu myös Iso-Penin suomaisema.
Komsin maisemia,
Latva-Komsin talo
|
|