|
|
Maaliskuu
Kuvat saa näpäyttämällä suuremmiksi.
Maaliskuussa vuodenkierto taittuu valon aikaan. Kevätpäiväntasauksen myötä auringon työpäivä taivaankannella ylittää kellonympäryksen. Valon voimaa korostavat kirkkaana hehkuvat hanget.
Puhdas lumi elää valon välkehtiessä lumikiteistä. Hangen pintaa koristavat myös monenlaiset kuvioinnit. Tuuli muokkaa lumiriimuja ja kerrostaa aaltokuvioita. Kaukaa katsoessa elottomalta näyttävä lumilakeus onkin täynnä koristeita.
|
Turvekermit tuovat vaihtelua suon tasaisuuteen. Kevättalvinen suomaisema on vielä melko hiljainen, mutta lumipeitteeseen jääneet jäljet kertovat teerien ja riekkojen liikkuneen maisemassa. Hiihtäjällä on aikaa ihailla suoalueen puiden näyttävää ulkomuotoa ja metsänreunan yllä kisailevaa korppiparia.
|
|
|