|
|
Maaseutumaiseman rakennuskannan kulttuurihistorialliset arvot ovat useimmiten vahvasti paikallisia. Valtakunnallisessa kulttuurihistoriallisten ympäristöjen arvioinnissa (Valtakunnallisesti... 1993) teuvalaisesta maisemasta on nostettu esiin kolme kohdetta.
Jokivarressa vanhalla hautausmaalla sijaitsevat vanhan kirkon rauniot edustavat kirkollista maisemaa. 1860-luvulla rakennettu tiilikirkko paloi tammikuussa 1950.
|
Latva-Komsin rakennusryhmä edustaa perinteistä pohjalaista rakennuskulttuuria aidoimmillaan. Pihapiirin rakennukset ovat 1800-luvun alkupuolelta. Rakennusryhmään kuuluu asuinrakennusten lisäksi erilaisia eläinsuojia ja aittoja sekä riihi ja tuulimylly.
|
Kauppilan kylässä erityisesti Laulajassa ja Ranta-Muotiossa ovat säilyneet vanhat talonpoikaiset pihapiirit. Pihapiirit muodostavat ympäröivän peltomaiseman ja muun kylän asutuksen kanssa arvokkaan kulttuurimaiseman.
|
|